|
Kiertopalkinnot -
Käpälänjälki-palkinto |
|
|
|
|
|
Palkinnon ovat
lahjoittaneet Mirja ja Tuija Lindholm 2008. Palkinnosta voivat
kilpailla kerhon jäsenten kaikenkokoiset pitkäkarvaiset
mäyräkoirat, joilla on koepalkinto mejä- tai
vahi-kokeesta, sekä vähintään näyttelytulos
hyvä.
Palkinto tulee anoa tammikuun loppuun mennessä edellisen vuoden
tulosten perusteella ja se jaetaan kerhon kevätkokouksessa.
Pisteet lasketaan korkeintaan kolmen kokeen yhteenlasketuista
pisteistä, siten että voittajaluokan pisteisiin
lisätään 2 pistettä ja hyväksytystä
vahi-kokeesta saa 50 pistettä. Jälkivalioksi tullut koira
voittaa muut yhteispisteistä huolimatta. Jos valioituneita on
useampi samana vuonna tai pisteet menevät tasan, voittaa vanhempi
koira. Mikäli jonakin vuonna ei ole sopivia hakijoita, voidaan
palkinto myöntää ilman hakemusta edellisellä
kerralla toiseksi tulleelle koiralle.
Palkintoa ei voi saada omakseen ja sama koira voi saada sen vain
kerran. Palkinnon mukana seuraa kirja, johon palkinnonsaaja merkataan.
|
|
|
|
|